keskiviikko, 27. elokuu 2014

Metsätie

Metsätietä kanssasi kävelemään lähden,
juhannusaatto on, tuulee, puissa lehdet kahisee.
Jalkoja nostan, hölkkäänkin jopa,
sen tehdä haluan terveyteni tähden.

Vasemmalle houkuttaa metsätie toinen,
sinne suunta kahden kuntoilijan kääntyy.
Ympärillä jääkauden merkit, kivenjärkäleet,
loitompana alue soinen.

Sen metsätien päässä kääntyäkin voisi,
mut metsäkoneen jälki polkua jatkaa.
Keskelle kuusikkoon pääsee pian,
ei rauhan tunteen loppua soisi.

Sinne, metsätien varrelle, luonnon keskelle,
pojan ja tytön kanssa retkelle mentävä on.
Mukaan eväät, mehupullo ja kiireetön hetki.
Jalkaan kumisaappaat,
kokemus metsätieltä unohtumaton.

20.6.2014

keskiviikko, 27. elokuu 2014

Juhannussää

Hyytävä on kesäinen mökkeilysää,
juhannus on liki, pipon lämpimikseen vaatii pää.

Jos säiden Herraa jokainen määrätä vois,
ainainen riita ja sota ihmisten välillä ois.

Ei sopisi helle, ei sade, ei tuuli, ei pouta.
Elon tallaajia ahdistais ikuinen myrsky ja routa.

Pulahdan lauteilta suoraan hyiseen veteen,
tuuli puuskainen lyö iholle mun.
Ilmojen Valtias ei tule juhannusuintini eteen,
kun lämmössä saunan saan istua lähelläs sun.

16.6.2014

sunnuntai, 23. kesäkuu 2013

Perhonen

Perhonen mustasiipinen,
oranssit pilkut hehkuvat reunoissa sen.

Lentelee ovelle kesäaamuisin,
istahtaa saappaanvarrelle iltaisin.

Oletko yksin, tyttönen huolissaan kysyy.
Se siipiään esitellen kauan paikoillaan pysyy.

Kun perhonen toinenkin lentävi ovelle,
ailahdus lämmin syttyvi povelle.

Ystävä sillä on, huojentuu tyttönen.
Onnekas minäkin, kun yksin ole en.

 

Juhannuspäivänä 22.6.2013

sunnuntai, 23. kesäkuu 2013

Tomaattisipulisalaatti

Vesi puroina valuu mun silmistä,
leikkuu sipulin sen aikaan saa.
On elo ihmisen kuin mustavalkofilmistä,
valoa ja iloa, suru toisinaan sen musertaa.

Tomaatin leikkaus helpompaa on,
veitsi terävä punapinnan mehevän viiltää.
Juhlassa kahden sydämen,
menetyksessä ystävän läheisen,
kyynel poskelle vierähtää, pisarana kiiltää.

Sipuli renkaineen, tomaatti siivuineen,
samassa kulhossa sekaisin on.
Ripaus suolaa, sokeria, pippuriakin,
maku juhannuspöydän verraton.

On elo ihmisen kuin sekoitus salaatissa pöydän,
makeaa, suolaista, kyynelistä koottua,
mä siitä mielekkyyden, tarkoituksen, hetkilleni löydän.

Sipulia, tomaattia, leikkaan rohkeasti vaan.
Tulkoon kyynel, tulkoon taisto taikka nauru,
elon rikkaan lahjaksi mä Luojaltani saan.

 

Juhannuspäivä 22.6.2013

sunnuntai, 23. kesäkuu 2013

Soutelemassa

Sinä soudat, airot vettä kimmeltävää viistää,
maisema vaihtuu, saarikin siinä,
luonto kesäinen kaunis on, sit ei voi kiistää.

Minä soudan, lokki kirkuu, ympyrää vene kiertää.
Yritys kova on, ukko lippispäinen luodolla istuu ja ilkkuu,
airo hankainta vimmatusti hiertää.

Sinä soudat, jo suoristuu tahti,
jää taakse se saari, poukama järven ja kaislikkolahti.

Minä soudan, vain ajatuksissain onnistuu haaste tuo,
sulavasti, tahdikkaasti, lentävät aatosten airot nuo.

Ei haittaa kesäisen taidon puute tää,
kun samassa veneessä tyttö, poika ja sinä,
mun rakkaimpani nää.

 

Juhannusaatto 21.6.2013